SUMU with strings, a tribute to Ultra Bra
Turkulainen SUMU orkesteri on perustettu jo 1964, mutta sai nykyisen big band -muotonsa vuonna 2011. Orkesteri on loppuunmyynyt lukuisia konsertteja Turussa ja laajemmin ympäri Varsinais-Suomea. Brummi saa orkesterin kylään ystävänpäivän iltana, 14. helmikuuta 2025.
Osta lippusi ajoissa ja näin ystävänpäivänä on hyvä lähteä matkaan ystävän tai useamman kanssa. Samalla voit harjoitella yhteislaulua Ultra Bran 2025 kesän konsertteja varten. Tämä tulee olemaan huikea ilta Ultra Bra hittien parissa. SUMU:ssa soittaa useita entisiä raumalaisia, joten tulkaahan moikkaamaan tuttuja.
14.2.2025
Ystävänpäivä.
Ovet klo 19:30
Showtime klo 21:00
Liput sis. narikan:
ennakkoon 29 e / ovelta 34 e.
* * *
Vuonna 1994 perustettu Ultra Bra kasvoi yhdeksi aikamme suurista sukupolvikokemuksista. Suuren yhtyeen omaleimaisuus sekä sävellyksissä että taistolaishenkisissä sanoituksissa vetosi vuosituhannen vaihteen nuorisoon ja bändin paluuilmoituksen synnyttämä kuhina osoittaa sen vetoavan meihin edelleen.
SUMU Big Band tarttui pitkään kyteneeseen ajatukseen kunnioittaa Ultra Bran musiikkia jo paljon ennen viimesyksyistä ilmoitusta kesän 2025 paluukeikoista. SUMUn omat Rami Koskinen ja Tomas ’Skitta’ Lindroos laajensivat Ultra Bran musiikista vastanneen Kerkko Koskisen alkuperäiset sävellykset ja sovitukset big bandille ja SUMUn omalle loistavalle jousisektiolle. Turussa ja Uudessakaupungissa loppuunmyytyjen katsomoiden reaktiot kertoivat napakymppiosumasta.

Ultra Brassa riitti laulusolisteja ja niin riittää SUMUssakin. Lavalle nousevat omat, upeat laulajamme Anna Karlsson, Pekka Kurki, Elisa Ockenström, Milla Ryytty ja Ari Setälä. Alkuperäistä, täyteläistä sointimaailmaa toteuttaa jousisektiolla vahvistettu big band -kokoonpano. Kapellimestarina toimii Rami Koskinen.
Tervetuloa!
Tervetuloa!